Hannamari Matikainen (s. 1976) on tamperelainen kuvataiteilija. Hän käyttää välineinä pääasiassa grafiikan eri tekniikoita ja maalausta. Hannamari Matikaisen töissä esiintyy yleensä eläimiä tai ihmismäisiä olentoja, jotka ovat hahmoja jatkuvasti laajenevasta kokonaisuudesta. Hänen teoksiaan on mm. Valtion, eri kuntien ja kaupunkien kokoelmissa, sekä useissa yksityiskodeissa. Oman taiteellisen työnsä lisäksi hän tekee erilaisia yhteistyöprojekteja eri alojen taiteilijoiden kanssa myös perinteisen taidekentän ulkopuolella.
Hannamari Matikainen (b. 1976) is a Finnish visual artist whose main instruments include graphic art techniques and painting. Hannamari Matikainen’s works usually depict animals or humanlike creatures as figures in an endlessly expanding horizon. Her pieces are included in the collections of the State of Finland and various Finnish towns and cities, along with numerous private homes. In addition to her own artistic work, she collaborates with artists from different fields and teaches art courses.
Uskaltakaa ihastua
Hannamari Matikainen on tamperelainen kuvataiteilija, joka työskentelee erilaisin vedostusmenetelmin sekä maalaten. Riippumatta välineestä Matikainen käsittelee pitkälti samoja inhimillisyyden ja empatian teemoja. Monotypioiden estetiikka on astetta rujompaa, kun taas pigmenttivedoksissa ja maalauksissa on sijaa myös dekoraatiolle.
Matikaisen teoksissa pääosassa on melkein aina mielikuvituseläin, satuolento, jonka osalta lajinmäärittely tai biologiset yksityiskohdat ovat täysin toisarvoisia. Sukupuolettomat ja iättömät hahmot kutittavat meistä esiin empatiaa täysin universaalilla tavalla. Matikaisen teosten ymmärrettävyys ei ole sidoksissa kulttuurin ja asuinpaikkaan.
Matikainen tekee söpöjä otuksia ja maailmassa on aina sijaa söpöydelle. Teosten äärellä voi kuitenkin esittää kysymyksen siitä, miksi erilaisuus ja vajaavaisuus herättävät meissä sympatiaa ja jopa empatiaa, kun kyseessä on eläin, vaikka ihmisen kohdalla erilaisuus koetaan usein vieraannuttavana. Matikaisen teoksissa söpöys ja rujous kulkevat käsi kädessä, ja joskus hämmentävänkin muotopuolet otukset tuntuvat keräävän ihmisiltä ihastusta nimenomaan söpöytensä takia.
Teosten visuaalinen kieli on tunnistettava ja omaleimainen. Matikaisen kädenjäljen oppii tuntemaan nopeasti, eikä Matikainen arkaile hyödyntää kuvitustaiteen keinoja luodessaan omaa yhtenäistä maailmaansa. Vaikka hänen teoksissaan on harvoin tarinaa tai tapahtumaa, on hänen luomansa maailma kokonaisuudessaan tarina. Se on kokonaistaideteos, joka karttuu kuva kuvalta piirtäen esiin kertomuksen yhteisöstä: vaihtoehtoisesta maailmasta, missä jokainen otus on tasa-arvoisesti erilainen ja yhtä lailla esillä.
Monotypioiden ja maalausten visuaalinen ero on selvä, mutta kiinnostava yksityiskohta on se, miten monotypioiden jälki on välillä hyvinkin maalauksellista, kun taas maalauksista löytyy piirroksellisia elementtejä. Viiva piirtää välillä esiin hahmon kasvot, välillä se luo taustalle koristeellista pintaa.
Yksi keskeinen vetoava tekijä Matikaisen teoksissa on hahmojen usein ymmyrkäisinä toljottavat silmät. Ne ovat kuin säikähdyksen jäljiltä, tai tietoisen vetoavina odottamassa sympatiaa ja rapsutuksia. Matikainen ei häpeile suoraviivaista tunteisiin vetoamista vaan pikemminkin tekee sen röyhkeästi. Iso osa teosten kertomusta, koko otusparven kohtaloa on lähteä ihmisten matkaan. Ne ovat taideteoksia, mutta ne ovat myös lemmikkejä, jotka herättävät halun omistaa ja halun rakastaa.
Tämä ei ole pieni asia eikä pieni sisältö, kun puhutaan kuvataiteesta. Se on merkittävä kokemus katsojalle ja se saattaa parhaassa tapauksessa olla paljon pitkäkestoisempi kuin taidekokemus yleensä. Matikaisen teoksista on helppo pitää, rohkeimmat uskaltavat ihastua syvästi.
Veikko Halmetoja
"Hannamari Matikaisen taiteen pääosassa ovat persoonat: hirviöt, varjot, otukset ja eläimet. Usein teoksissa ollaan liikuttavan ja pelottavan välimaastossa. Onko söpö hirviö kiltti? Vai onko söpöys vain keino päästä sisään lastenhuoneisiin, joissa voi sitten ryhtyä oikeasti pelottavaksi?
Joskus pelko on vähän koomista. Pelätä nyt lenkkipolulla vastaan juoksevan koiran varjoa! Toisaalta on ihanaa tietää, että hirviöt ovat usein juuri tällaisia: inhimillisiä, vähän hassuja ja harvoin oikeasti vaarallisia.
Matikainen lähestyy aihetta kuin aihetta kutistamalla sen ihmisenkokoiseksi. Kun puhutaan ilmastonmuutoksesta tai muista potentiaalisista katastrofeista, Matikainen lähestyy niitäkin arkisten tarinoiden kautta. Että eikö olekin kummallista kerätä sieniä jouluna? Tai tehdä lumiukko kurasta?
Monotypia oli Hannamari Matikaisen ensirakkaus taiteentekemisessä, ja tekniikka innostaa edelleen. Kun taiteilija telaa väriä levylle, hän ei vielä tarkkaan tiedä, millainen olento kuvaan syntyy. Muoto tulee esiin vähitellen, ja teoksista tulee uniikkeja painokuvia, persoonallisia otuksia, joita ei koskaan voi sellaisenaan toistaa.
Uniikit teokset kuplivat esiin sarjoina. Kun jotakin aloittaa, alkaa vyöry ja tekeminen riistäytyy hallinnasta. Sitten, eräänä päivänä, tuntuu että sarja on valmis. Aiheeseen ei ehkä enää tarvitse palata.
Yksi tällainen sarja ovat Matikaisen suorastaan röntgenkuvamaiset nuket ja lelut, joiden halkaistuihin sisuksiin katsoja saa sukeltaa. Viime aikoina taiteilija on pysynyt kuvaamiensa hahmojen pinnalla. Ja tosiaan: meistä kertoo aika paljon juuri pinta, kaikki ne naamiot, joiden alla luulemme olevamme näkymättömissä. Me ihanat, inhimilliset hirviöt, jotka kaipaamme, että joku hellisi joskus meitäkin."
Raisa Jäntti
