Vuoden 2023 alusta alkaen tarjoan taidetyöni lisäksi henkilökohtaista valmennusta. Aiemmalta koulutukseltani ennen taidekoulua olen kasvatustieteen maisteri. Olen opiskellut viime vuosien aikana taidetyöni ohella myös erilaisia valmennusmenetelmiä. Ne ovat rikastuttaneet ja avanneet omaa elämääni niin paljon, että haluan tarjota valmennuksia palveluna myös muille.
Valmennus on läsnäoloon perustuvaa, ja se sisältää keskustelua ja mahdollisesti erilaisia harjoituksia tarpeen mukaan. Harjoitukset voivat olla esimerkiksi taideterapeuttisia harjoituksia, tai vaikkapa hengitysharjoituksia. Valmentajana olen kuunteleva, kannustava, empaattinen ja maanläheinen. Tarjoan turvallisen ja sallivan tilan asioidesi käsittelyyn. Lähtökohta valmennuksissa on, että olet itse oman elämäsi paras asiantuntija. En tarjoa valmiita ratkaisuja, vaan haluan olla tukemassa sinua löytämään ratkaisuja ja voimavaroja itsestäsi.
Kaikki ihmisenä olemiseen liittyvät teemat ovat tervetulleita käsiteltäväksi valmennuksessa. Luovaan tekemiseen liittyvät teemat ovat minulle erityisen tuttuja. Tarjoan sinulle tilan tutkia omaan elämääsi liittyviä asioita, esitän kysymyksiä, sekä rohkaisen oman kehon ja tunteiden äärelle. Tässä esimerkkejä asioista, joita valmennuksessa voidaan tutkia: - Kaikki luovaan tekemiseen liittyvät asiat, esim. tekeminen jumittaa, tai kaipaisit muuten vain lisää luovuutta elämääsi - Näkyväksi tulemiseen liittyvät asiat, esim. haluaisit pitää oman taidenäyttelyn, mutta esille tuleminen omien teosten kanssa jännittää - Omat tunteet ja tarpeet, ja niiden tunnistaminen - Kaipaat tulla kuulluksi - parisuhteeseen tai sen puuttumiseen liittyvät haasteet - kaipaat muutosta johonkin elämässäsi olevaan asiaan - käyt läpi kriisiä tai elämänmuutosta - vanhemmuuteen liittyvät haasteet - haluat lisätä läsnäoloa elämässäsi
Valmennus ei ole terapiaa, eikä se korvaa lääkärin määräämää hoitoa, vaikka voi olla luonteeltaan terapeuttista. Mikäli sinulla on hoitoa vaativa mielenterveysongelma, en ole oikea henkilö valmentamaan sinua. Teen valmennuksia etänä Skypen, Zoomin tai Google Meetsin kautta, tai livenä työhuoneellani Tampereen Hakametsässä. Valmennusaikoja löytyy sekä ilta-aikaan, että päivisin. Varaa sähköpostilla (hannamarim@gmail.com) ilmainen kartoituspuhelu (n. 15-20 min), niin katsotaan olisinko sinulle sopiva valmentaja.
Valmennuksen hinta on normaalisti 85€ / tunti, mutta maalis-huhtikuussa 2023 tarjoan sen tutustumishintaan 70€/ tunti. Hinnat sisältävät alv 24%. Kolmen kerran valmennuspaketin tarjoushinta on 195€, kun se varataan viimeistään huhtikuussa 2023.
Lämpimästi tervetuloa valmennukseen!
Koulutushistoriaani lyhyesti: Kuvataiteilija amk (Tampereen ammattikorkeakoulu) Kasvatustieteen maisteri, luokanopettajan koulutusohjelmasta (Tampereen yliopisto) Tantrinen elämäntaidon valmentaja (Shanti Limnell/ Wild heart academy) KASVUN AMMATTILAINEN (Harun Löf / Kasvualusta) SFT -energiahoitaja (Ong Namo Joogakoulu) Sosiaalialan opintoja Taideterapeuttisia opintoja Shamanistisia opintoja Lukuisia kursseja ja retriittejä liittyen taiteeseen, henkiseen kasvuun, joogaan ja läsnäoloon